MATKUSTELU

17 artikkelia

MUUTTO MAAILMAN TOISELLE PUOLELLE

Moikka! Pahoittelut, että blogin puolella ei ole viime aikoina juurikaan näkynyt sisältöä. Suurin syy siihen on se, että Youtube:n kanssa on ollut näin alkuunsa ihan älyttömästi opettelua. Lisäksi olen ollut paljon töissä sekä muutto on painanut niskan päällä. Nyt olen kuitenkin taas täällä jakamassa pilvin pimein ajatuksiani. Enjoy!

Keväällä teimme päätöksen, että kesän loputtua pakkaamme kamamme ja lähdemme maailman toiselle puolen. Olimme silloin turhautuneita siitä, että lähtöön on vielä vähän turhankin pitkä aika. Mietimme, että miten jaksammekaan odottaa kesän loppuun asti. Vihdoista viimein se aika koitti ja istunkin tällä hetkellä keskellä Kuala Lumpurin keskustaa, hotellihuoneen valtavalla sängyllä.

Olemme tosiaan tällä hetkellä Kuala Lumpurissa muutaman päivän, jonka jälkeen matkamme jatkuu kohti Australiaa. Täytyy sanoa, että oli todella hyvä päätös jäädä Kuala Lumpuriin muutamaksi päiväksi hengähtämään, sillä vuorokausi lentokoneessa kuulosti kamalalta.

Viime viikko oli täynnä erilaisia tunteita. Ensimmäisen kerran tunsin haikeita tunteita silloin, kun hyvästelin pienimmät veljeni. Viime viikko on sisältänyt myös turhankin paljon stressiä. Entisen asunnon tyhjentäminen stressasi nimittäin todella paljon. Päivä ennen lähtöä mua jännitti niin paljon, että hyvä ettei laatta lentänyt.

Tällä hetkellä olen kuitenkin helpottunut, että entisen asunnon tyhjentäminen on vihdoin ohi ja olemme päässeet lähtemään. Lisäksi olen myös innoissani uusista seikkailuista, joita pääsemme kokemaan.

Täytyy kyllä sanoa, että on vaikea vielä käsittää sitä täysin, että on muuttamassa toiselle puolelle maapalloa. Nyt tuntuu lähinnä vaan siltä, että on tullut parin viikon lomamatkalle.

Tuntuu jotenkin ihan mahtavalta, että vihdoin mun pitkäaikainen unelma toteutuu. Olen niin monta vuotta unelmoinut, että pääsisin muuttamaan ulkomaille ja vihdoin se hetki koittaa. Kannustan kyllä kaikkia ehdottomasti pyrkimään kohti unelmia, vaikka unelman eteen täytyisikin tehdä töitä.

Jännittävää, jännittävää ja vielä kerran jännittävää.

Nyt ajattelinkin lähteä syömään sekä kiertelemään Kuala Lumpurin keskustaa.

Jos sua kiinnostaa mun Australia seikkailut niin suosittelen ehdottomasti ottamaan haltuun mun Instagram-tilin, jossa päivittelen vähän enemmän sekä myös uuden Youtube- kanavan. Nähdään taas!

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB-KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

Ollaan tässä viime aikoina etsitty asuntoja Australiasta. Pakko sanoa, että on kyllä älyttömän vaikeaa löytää sieltä asunto. Ollaan tapeltu hakemuksien kanssa, lähetelty viestejä vuokranantajille eikä olla saatu oikein mitään takaisin. Sinänsä ei yllätä, että 4,5 miljoonan kaupungissa on hieman suurempi kilpailu asuntojen kanssa.

Mä sitten yksi ilta tuskailin asuntojen kanssa ja yritin tietenkin miettiä mielessäni, että miten saisin kyseisen asian mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Mulla juolahti yllättäen mieleen Airbnb- asunnot, vaikka en ole koskaan kyseisiä kämppiä edes käyttänyt. Menin huvikseni tutkimaan Airbnb- asuntojen hintoja ja huomasin, että kyseiset asunnot pyörivät suurinpiirtein samoissa hinnoissa kun vuokrat. Ehkä vähän kalliimpia.

Aloin sitten laskeskelemaan surkeilla matikkataidoillani, että tulisiko loppupeleissä halvemmaksi vai kalliimmaksi asua Airbnb- asunnoissa. Meidän on tarkoituksena reissata Australiassa paljon, joten säästäisimme paljon siinä, että meidän ei tarvitse maksaa vuokraa niiltä ajoilta kun olemme reissussa. Lisäksi toinen asia missä säästäisimme olisivat kalusteet. Päädyin sitten siihen lopputulokseen, että tulisi huomattavasti halvemmaksi asua Airbnb- asunnoissa kuin hommata vuokra-asunto. Kolmas asia mikä tässä tietenkin säästyy, ovat hermot.

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

Aiomme siis asua seuraavan vuoden aikana Airbnb- asunnoissa, teltassa sekä hotelleissa. Tämä kombo jos mikä tekee vuodesta vieläkin jännittävämmän ja kokemusrikkaamman.

Lähtöön on tosiaan enää vähän päälle kuukausi ja meillä onkin ensimmäiselle kuukaudelle jo asunto varattuna. Lisäksi olemme alkaneet suunnitella ensimmäistä reissuamme.

Yksi asia vielä! Mulla on tässä lähiaikoina tulossa suuria muutoksia tänne sosiaalisen median puolelle. En kuitenkaan paljasta vielä mitään vaan pidän teitä sekä itseäni jännityksessä. Nähdään taas ensi viikolla!

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

PÄÄTETTIIN ASUA VUOSI AIRBNB KÄMPISSÄ

KUVAPÄIVÄKIRJA ESPANJA

Moi! Tultiin tosiaan tasan viikko sitten lomalta Fuengirolasta, Espanjasta. Olen paljon pohtinut tässä viikon aikana, että mitä kertoisin reissusta. Todellisuudessa mulla ei hirveästi ole kerrottavaa. Loma koostui lähes täysin rannalla sekä altaalla makoilusta, mikä tekikin reissusta aivan ihanan. Päädyinkin siihen lopputulokseen, että voisin jakaa kasapäin kuvia Espanjasta. Enjoy!


Katukuvaa Fuengirolan keskustasta. Yövyttiin tosiaan Mijaksen kylällä huvilassa, josta oli noin vartin ajomatka Fuengirolan keskustaan. Löysin muuten kuvissa esiintyvän ihanan haalarin Espanjasta!

Fuengirolan ranta ilta-aikaan. Fuengirolan ranta oli ihan kiva paikka, mutta viihdyttiin ehkä enemmän altaalla.

Silloin, kun otimme näitä kuvia niin oli vähän turhan huono sää. Meidän parvekkeelta näkyi kuitenkin Fuengirolan keskusta, joka näytti älyttömän kauniilta etenkin iltaisin.

Ihana sinisilmäinen kissa, jota näkyi suhteellisen paljon huvilamme pihassa ja lähistöllä.

Kuvia Mijaksen kylältä. Mijaksen kylä oli ihanan rauhallista aluetta, mikä sijaitsi niin korkealla vuorilla, että korvat meni lukkoon sinne ajaessa.

Ja lopuksi vielä meitsi tyytyväisenä lomatunnelmissa.

Ei muuta kuin seuraavaan postaukseen sitten taas! ♡