AJATUKSIA

12 artikkelia

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

Luokan hiljaisin tyttö

Nyt myönnän karun faktan itsestäni. Olin ala-asteella se luokan hiljaisin tyttö, joka rakasti lukemista, mutta etenkin kirjoittamista. Raahasin suuria määriä kirjoja kotiin luettavaksi ja odotin aina innoissani, että minkä kirjan saisin lahjaksi jouluna. Lapsena mun lemppari kirjasarjat olivat ehdottomasti Heinähattu ja Vilttitossu, Twilight- sarja sekä Neropatin Päiväkirja. Tykkäsin myös jonkin verran Merja Jalon heppakirjoista.

Ja mitä kirjoittamiseen tulee, rakastin sitä. Kun koulussa pyydettiin kirjoittamaan parin sivun mittainen tarina niin kirjoitinkin parikymmentä sivua. Mitä vanhemmaksi olen kuitenkin tullut niin sitä enemmän on koulussa tullut äidinkielen kirjoitelmiin rajoitteita. Yläasteella piti kirjoittaa lyhyempiä tarinoita ja lukiossa taas tarinat ovat jääneet unholaan ja tilalle ovat tulleet asiatekstit, joissa täytyy puhua tietystä aiheesta. Tylsää.

Olen kuitenkin tullut ulos kuorestani enkä ole enää luokan hiljaisin tyttö. Mitä enemmän olen kasvanut niin sitä vähemmälle lukemiset ja kirjoittamiset ovat jääneet. Lukemisen vähenemistä perustelen sillä, että tilalle tulivat kaverit ja netflix-sarjat. Kirjoittamisen vähenemistä perustelen osittain myös samoilla asioilla, mutta myös sillä, että mua ei vaan napannut kirjoittaa pelkästään itselleni. Pidin siitä, että joku ulkopuolinen lukee tarinani.

Vaikka en enää hirveästi lukenut saatika kirjoittanut niin olen silti kovasti ikävöinyt etenkin kirjoittamista.

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

Uusi harrastus vanhan tilalle

Saatat ehkä tietääkin, että olen ollut erittäin aktiivinen tanssin parissa. Olin todella omistautunut tanssille ja saatoin viettää tanssilattialla noin kymmenisen tuntia aikaa viikossa, joskus enemmänkin ja joskus taas vähemmän. Mulla kuitenkin alkoi kasaantua kouluhommat niskaan lukion myötä ja motivaatio tanssiin alkoi hiipua. Sitten pikkuhiljaa aloin käymään vähemmän ja vähemmän tanssitunneilla ja lopulta tanssi jättäytyikin kokonaan pois päiväjärjestyksestä.

Tanssin lopettamisen jälkeen halusinkin tilalle jonkun harrastuksen, mutta en oikein tiennyt, että mitä haluaisin tehdä. Halusin jotain vapaampaa. Jotain missä saa itse päättää, että milloin on kyseisen harrastuksen parissa. Kävin muun muassa kokeilemassa salilla käyntiä, mutta se ei oikein tuntunut omalta jutulta. Olinkin sitten pitkän aikaa ilman harrastusta ennen bloggaamista.

Hyödyksi muille sekä apua itselle

Yksi suurimmista syistä bloggaamisen aloittamiseen oli se, että haluan olla hyödyksi muille. Olen hakemassa opiskelemaan psykologiaa Hollantiin, minkä ajattelin kiinnostavan muita. Tämän lisäksi haluan myös viihdyttää sekä antaa vertaistukea teksteilläni.

Bloggaamisesta on myös paljon apua itselleni. Löydän itsestäni paljon uusia puolia kirjoittamisella ja jos on vaikeaa niin voin vaan uppoutua kirjoittamiseen. Lisäksi pidän siitä, että pääsen jakamaan tarinoitani muille. Olen myös saanut bloggaamisen kautta paljon vertaistukea, kun ihmiset tulevat kertomaan omia kokemuksiaan mulle. Se on mielestäni yksi parhaimpia puolia tässä hommassa!

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

Muiden mielipiteet esteenä

Mulla on ollut suhteellisen huono itsetunto, mikä on aiheuttanut sen, että olen etenkin ennen välittänyt hirveästi muiden mielipiteistä, suorastaan elin muiden mielipiteille. Se oli sitten oikeastaan aika suuri este sille, että miksi en olisi ikinä uskaltanut ottaa askelta kohti blogimaailmaa.  Minun piti ensimmäiseksi opetella rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen ja unohtamaan muiden mielipiteet. Sitten vasta pystyin edes harkitsemaan ajatusta bloggaajana. Ihmisenä, jonka elämä on vuodatettu nettiin kaikkien nähtäväksi.

Silloin kun aloitin bloggaamisen niin olin osittain uskaltanut irtautua muiden mielipiteistä. Mua kuitenkin edelleen mietitytti jonkin verran muiden mielipiteet. Etenkin silloin, kun toin blogini kunnolla ihmisten tietoisuuteen, jännitti mua suunnattomasti. Tällä tarkoitan sitä, että kun aloin mainostamaan blogiani Instagramin ja Facebookin puolella.

Vaikka haluaisinkin niin en pysty täysin väittämään, että en ollenkaan välittäisi muiden mielipiteistä. Mulla on monia asioita, mistä olisi ihanaa päästä kirjoittamaan, mutta pelkään. Pelkään, että minut tuomitaan. Olen kuitenkin nuori ja kuulemani mukaan tämäkin ongelma kuuluu nuoruuteen, hehe. 

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

Askel kohti bloggaamista

Voin oikeastaan myöntää, että joskus ala-asteella tuli tehtyä blogi ja kyseisen blogin postausten määrä mahtuu oikeastaan vain yhdelle kädelle. Moni voikin oikeastaan arvata, että blogin sisältö ei ollut kovinkaan laadukasta ja olen iloinen, että lopetin sen touhun nopeasti.

Kun kuitenkin saavutaan nykyaikaan, en ajatellut, että tällainen tavallinen tallaaja voisi pitää blogia. Se oli vain kaukainen haave, joka oli tungettu syvimpiin aivonystyröihin. Faktahan on kuitenkin se, että kaikkien pitää aloittaa jostain. Onhan Ed Sheerankin aloittanut soittelemaan vain kaduilla ja nykyään hän onkin tunnettu muusikko ympäri maailmaa.

Mä sitten jossain kohtaa otin vain itseäni niskasta kiinni ja aloitin bloggaamisen. Alussa katsoin paljon mallia muiden blogeista, että millainen blogin ulkoasun kannattaisi olla ja millainen sisältö on mielenkiintoista. Mulla ei alussa ollut juurikaan hajua mitä pitäisi tehdä ja miten. Nyt musta kuitenkin tuntuu, että olen löytänyt oman juttuni ja tiedän millaista sisältöä haluan tuottaa.

MIKSI ALOITIN BLOGGAAMISEN?

Tässä mun tarinani bloggaamisen aloittamisesta. Bloggaaminen on todella intohimoinen harrastus mulle ja mulla onkin paljon tavoitteita bloggaamisen suhteen. Olisi ilo kuulla, että miten sä olet päätynyt aloittamaan mieluisan harrastuksen. Kerro ihmeessä kommenteissa sun tarinasi!

HÖPINÄÄ RAKKAUDESTA – MITEN ME TAVATTIIN?

Moikka! Nyt on luvassa harvinaista herkkua, sillä höpisen rakkaudesta. Voin kertoa jo heti alkuun, että mulla ja Benjalla on todella erilainen, mutta todella ihana rakkaustarina. Haluaisin jakaa tämän tarinan myös sulle. Enjoy!

Kuten jotkut varmaan saattavat tietääkin, ollaan seurusteltu Benjan kanssa nuorempana. Mä olin juuri lopettanut seiskaluokan ja Benja oli lopettanut ysiluokan. Mä tutustuin Benjaan kavereiden kautta. Yhtenä päivänä mun piti mennä yökyläileen mun vanhalle kaverille ja olinkin jo heillä, mutta sitten heille ei jostain syystä voinutkaan mennä. Meidän oli oikeastaan illalla tarkoitus mennä porukalla katsomaan Benjalle elokuvaa.

Sitten muistan, kun viestittelin Benjan kanssa, että ei ne illan suunnitelmat nyt onnistukaan. Benja asui siinä aika lähellä, joten sitten puoliks vitsillä, mutta puoliks tosissani ehdotin sille, että jos menisin niille yöks. Benjalle sitten passas tää ja äipälle mä nyt en kertonut asiasta mitään. (Sori mama) Me sitten aika nopeasti alettiinkin seurustelemaan ja muutaman muunkin kerran kävin salaa Benjalla yökyläilemässä, hehe.

Noh, eihän siinä mennyt kun muutama viikko, kun tää meidän tuore romanssi kaatui. Yllätyitkö? En minäkään. Mä olin todella rikki, yllättävän rikki siihen nähden, että ei kauaa edes seurusteltu. Tuntui siltä kuin mun koko maailma olisi romahtanut.

Vuosia kului ja Benja pysyi aina mun mielessä, vaikka tapasinkin uusia ihastuksia. Uskaltaako siis sanoa, että olisin rakastunut noin nuorena ja noin lyhyessä ajassa toiseen ihmiseen? En oikein itsekään sitä tiedä. Rakkaudelta se kuitenkin jollain tapaa tuntui. Mua oikeastaan otti silloin todella paljon päähän, että en pystynyt unohtamaan Benjaa, vaikka kuinka halusin ja yritin. Tämän lisäksi pidin tiedon vain itselläni. En mä kellekään kehdannut myöntää, että haikailin Benjan perään.

Muutama vuosi vierähti. Ei oltu oikeastaan tuon muutaman vuoden aikana puhuttu saatika nähty lukuunottamatta muutamaa kertaa, milloin vain näimme sattumalta ja välttelimme toistemme katseita. Sitten yhteinen ystävämme menehtyi ja tuli hautajaiset. Näimme siellä kyllä toisemme, mutta emme sanoneet sanaakaan toisillemme. Mä olin kyllä ajatellut, että pakko mun on sanoo osanottoni, mutta en vain kertakaikkiaan pystynyt siihen.

Pakko myöntää, että hautajaisten jälkeen Benja pyöri enemmän mun mielessä. Ilmeisesti mä myös pyörin sen mielessä, sillä muutama viikko hautajaisten jälkeen Benja lähetti mulle viestiä. Ajattelin aluksi, että en varmasti vastaa, mutta ei mennyt kuin ehkä minuutti ja mun oli pakko vastata. Me sitten sovittiin treffit ja muutaman päivän kuluttua alettiin seurustelemaan.

Meidän suhde oikeastaan oli aluksi todella haastava. Alkuhuumaa kyllä löytyi, mutta molemmilla meni niin huonosti, että suhteesta ei meinannut tulla mitään. Nyt kuitenkin vielä puolentoistavuoden jälkeen olemme edelleen yhdessä, muutettiin juuri yhteen, meillä on paljon tulevaisuuden suunnitelmia ja meillä menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Lyhyt suhde takana, mutta sitäkin pidempi edessä.

EKSTROVERTTI VAI INTROVERTTI

Ekstrovertti vai introvertti eli ulospäin suuntautunut vaiko sisäänpäin suuntautunut? Minulla on ongelma. En tiedä kumpi olen, joten haluan pohtia asiaa kirjoittamalla.

Ekstrovertti tarkoittaa ihmistä, joka viihtyy paljon muiden ihmisten seurassa ja saa energiaa muista ihmisistä. Introvertit taas viihtyvät paljon yksin ja saavat energiaa yksin olemisesta. Usein ihmiset saattavat liittää helposti harhaisia ominaisuuksia ekstrovertteihin ja introvertteihin. Ekstrovertteihin liitetään usein ominaisuuksia, että he ovat iloisia, äänekkäitä, nauravaisia, itsevarmoja. Introvertteihin taas saatetaan helposti liittää ominaisuuksia, että he olisivat hiljaisia, ujoja, vaikeasti lähestyttäviä ja muita tämän kaltaisia piirteitä. Todellisuudessa myös introvertti voi olla hyvinkin nauravainen ja iloinen ihminen.

ekstrovertti vai introvertti

Millainen minä olen?

Valintana pitkä junamatka yksin vai toisen kanssa? Yksin tottakai. Muistan, kun kuljin vielä noin tunnin koulumatkoja ja kirosin mielessäni toooodella paljon, jos joku tuttu tuli viereeni. Haluan olla yksin, kuunnella musiikkia ja katsoa ikkunasta ulos.

Pidän ihmisten seurasta, paljonkin. Voisin viettää hyvän ystävän kanssa paljon aikaa puhuen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tarvitsen kuitenkin paljon myös omaa aikaa. Minulle riittää erinomaisesti, että tapaan muutamia kertoja kuukaudessa ystäviäni. Isot porukat täynnä tuntemattomia ihmisiä. Lauseen ääneen sanominenkin nostaa jo karvat pystyyn. Jos minut on kutsuttu juhliin, missä on yksi ystäväni ja kaikki muut ovat tuntemattomia – harkitsen yleensä hyvin pitkään menemistä kyseisiin juhliin ja silloin tällöin en edes mene. MUTTA on eriasia jos on iso porukka ja tunnen kaikki ihmiset. Esimerkiksi omilla synttäreillä on ihan eri asia olla, koska oletetusti sieltä tuntee kaikki. Jos menen viettämään aikaa isoon porukkaan niin tarvitsen paljon aikaa palautumiseen.

Saatan olla yllättävän hiljainen porukoissa, mutta jos olen jonkun ihmisen kanssa kaksin niin puhun paljon. Oikeasti. Paljon.

En oikeastaan pidä itseäni kovinkaan ujona ihmisenä. Muhun on myös todella helppo tutustua. Ehkä juuri sen takia, että kanssani ihminen ei joudu kokemaan hiljaista hetkeä. Mä itseasiassa pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta.

Olen todella avoin ihminen. Uskallan kyllä puhua asioistani enkä hauda niitä ainoastaan oman pääni sisällä. Joskus olen kärsinyt ongelmasta, että luotan ihmisiin liiankin helposti ja kerron heille suuret salaisuuteni ja tajuan myöhemmin, että hitto. Ei olisi pitänyt kertoa. Nykyään olen kuitenkin todella varovainen, jos tapaan uuden ihmisen. Mietin todella pitkään, että mitä uskallan hänelle kertoa.

Luonteeltani olen oikeastaan iloinen, sosiaalinen, helposti lähestyttävä ihminen. En ole ujo ihminen enkä hiljainen. Olen varuillani vain mieleni sisällä, kun tapaan uuden ihmisen.

Pohdin, pohdin ja pohdin. Analysoin, analysoin ja analysoin. Olen sellainen ihminen, että pohdin ja analysoin paljon asioita. Jos on jokin pulma niin pohdin sille mielessäni monta erilaista ratkaisua. Mutta olen myös suorasanainen ja en pelkää sanoa omaa mielipidettäni. Ehkä sen takia pidän psykologiasta ja filosofiastakin, että olen pohdiskelija.

ekstrovertti vai introvertti

Lapsuudesta tähän päivään

Mulle on tapahtunut myös erikoisia muutoksia elämässäni. Muistan, kun alakoulussa olin se luokan hiljaisin tyttö. Ainoot ihmiset keille puhuin, oli mun ystäväni. Olin niin hiljainen, että opettajatkin ihmettelivät. Sitten kun menin yläkouluun niin kuoriuduin kuorestani ja aloin hölöttämään kaikille.

Yläkoulussa mua ahdisti yksinolo aika paljon ja halusin aina olla kavereiden kanssa. Veikkaan, että se johtui vain yksinäisyyden tunteesta. Nyt kun olen oppinut olemaan yksin ja kaiken lisäksi vielä pidän omasta rauhasta niin vietän paljon aikaa kotona.

ekstrovertti vai introvertti

Lopuksi

Minusta on hieman kummallista, että ihmiset jaetaan karkeasti joko ekstroverteiksi tai introverteiksi. En tiedä löysinkö vieläkään lopputulosta itselleni. Olen ehkä molempia jonkun verran, mutta olen ehkä enemmän introvertti.

Tiesitkö, että arviolta vain noin 30% maailman väestöstä osaavat puhtaasti sanoa ovatko he ekstroverttejä vai introverttejä?