MITÄ TÄNNE PÄIN MAAILMAA KUULUU?

Moikka siellä ruudun toisella puolella! Ollaan nyt asuttu Melbournessa noin parisen viikkoa. Sen johdosta päätin kirjoittaa kuulumispostauksen, että mitä tänne päin maailmaa kuuluu. Enjoy!

Täytyy kyllä heti alkuun hehkuttaa, että Melbourne on ehdottomasti parhain kaupunki, missä olen koskaan käynyt. Melbourne on täynnä kulttuuria ja voisinkin todeta, että ”tää on niin mun tyylinen kaupunki”. Olen aivan rakastunut tähän kaupunkiin ja voisin jäädä tänne pidemmäksikin aikaa, mutta jossain kohtaa aiomme vaihtaa kyllä paikkaa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat hujahtaneet suhteellisen vauhdikkaasti sopeutuessa ja töitä hakiessa. Kerroinkin instagramissa, että Benja sai työpaikan. Siinä oli kuitenkin tullut pientä väärinkäsitystä eikä asiat mennyt ihan niinkuin piti. Eräänä päivänä olin myös itse varma, että mulla on työpaikka. Tein siellä kuusi tuntia töitäkin ja en saanut, enkä usko saavani kyseiseltä ajalta palkkaa. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että meillä kummallakaan ei ole työpaikkaa.Täällä ei hoideta asioita ehkä ihan niin hyvin yrityksissä verrattuna Suomeen.

Yritämme kuitenkin pitää päämme pystyssä ja jatkaa vielä työnhakua. Olemme olleet täällä vasta kaksi viikkoa, joten ihan luonnollista, että vielä ei ole töiden suhteen tärpännyt. Voimme myös osittain syyttää vähän itseäkin, sillä olemme hieman laiskotelleet työnhaussa. Päätimme kuitenkin eilen, että laiskottelu saa luvan loppua ja alamme etsimään töitä ihan toden teolla.

Voisin sanoa, että viimeisen kahden viikon aikana olemme kokeneet myös pientä kulttuurishokkia. Jotkut asiat ovat Suomessa niin arkipäiväisiä asioita, että ei osaa edes ajatella, että jossain päin maailmaa niinkin yksinkertainen asia voi olla täysin erilailla. Esimerkiksi se, että täällä ei ole pussilakanoita. Täällä peitto laitetaan kahden lakanan väliin. Voitkin ehkä arvata, että peittoa pitää jokaikinen päivä öisen pyörimisen takia korjata. Näitä yksinkertaisia asioita on vielä paljon lisää. Niin paljon, että ajattelin tehdä niistä mahdollisesti videon youtubeen.

Lisäksi englannin puhuminen tuntuu kanssa vielä vähän vaikealta ja raskaalta. Etenkin, kun Australialaisilla on niin voimakas aksentti, että sitä on välillä todella vaikea ymmärtää. Päivä päivältä kuitenkin tuntuu, että englannin puhuminen alkaa sujua paremmin ja paremmin.

Joihinkin asioihin olemme jo tottuneet, mutta vielä on paljon totuteltavaakin.

Vaikka viimeiset kaksi viikkoa ovat tavallaan olleet aika rankkojakin niin olemme silti nauttineet ajastamme täällä. Olemme käyneet paljon tutustumassa kaupunkiin sekä olemme tutustuneet myös jonkin verran jo ihmisiin. Olemme tällä hetkellä toteuttamassa unelmaa ja olemme onnellisia.♡

Muistathan, että mut löytää nykyään myös youtube-maailmasta? Käy ottamassa mun kanava haltuun!

MUUTTO MAAILMAN TOISELLE PUOLELLE

Moikka! Pahoittelut, että blogin puolella ei ole viime aikoina juurikaan näkynyt sisältöä. Suurin syy siihen on se, että Youtube:n kanssa on ollut näin alkuunsa ihan älyttömästi opettelua. Lisäksi olen ollut paljon töissä sekä muutto on painanut niskan päällä. Nyt olen kuitenkin taas täällä jakamassa pilvin pimein ajatuksiani. Enjoy!

Keväällä teimme päätöksen, että kesän loputtua pakkaamme kamamme ja lähdemme maailman toiselle puolen. Olimme silloin turhautuneita siitä, että lähtöön on vielä vähän turhankin pitkä aika. Mietimme, että miten jaksammekaan odottaa kesän loppuun asti. Vihdoista viimein se aika koitti ja istunkin tällä hetkellä keskellä Kuala Lumpurin keskustaa, hotellihuoneen valtavalla sängyllä.

Olemme tosiaan tällä hetkellä Kuala Lumpurissa muutaman päivän, jonka jälkeen matkamme jatkuu kohti Australiaa. Täytyy sanoa, että oli todella hyvä päätös jäädä Kuala Lumpuriin muutamaksi päiväksi hengähtämään, sillä vuorokausi lentokoneessa kuulosti kamalalta.

Viime viikko oli täynnä erilaisia tunteita. Ensimmäisen kerran tunsin haikeita tunteita silloin, kun hyvästelin pienimmät veljeni. Viime viikko on sisältänyt myös turhankin paljon stressiä. Entisen asunnon tyhjentäminen stressasi nimittäin todella paljon. Päivä ennen lähtöä mua jännitti niin paljon, että hyvä ettei laatta lentänyt.

Tällä hetkellä olen kuitenkin helpottunut, että entisen asunnon tyhjentäminen on vihdoin ohi ja olemme päässeet lähtemään. Lisäksi olen myös innoissani uusista seikkailuista, joita pääsemme kokemaan.

Täytyy kyllä sanoa, että on vaikea vielä käsittää sitä täysin, että on muuttamassa toiselle puolelle maapalloa. Nyt tuntuu lähinnä vaan siltä, että on tullut parin viikon lomamatkalle.

Tuntuu jotenkin ihan mahtavalta, että vihdoin mun pitkäaikainen unelma toteutuu. Olen niin monta vuotta unelmoinut, että pääsisin muuttamaan ulkomaille ja vihdoin se hetki koittaa. Kannustan kyllä kaikkia ehdottomasti pyrkimään kohti unelmia, vaikka unelman eteen täytyisikin tehdä töitä.

Jännittävää, jännittävää ja vielä kerran jännittävää.

Nyt ajattelinkin lähteä syömään sekä kiertelemään Kuala Lumpurin keskustaa.

Jos sua kiinnostaa mun Australia seikkailut niin suosittelen ehdottomasti ottamaan haltuun mun Instagram-tilin, jossa päivittelen vähän enemmän sekä myös uuden Youtube- kanavan. Nähdään taas!

VIHDOIN ON MUNKIN VUORO OLLA ONNELLINEN

Olen tässä jo pitkään pohtinut, että kuinka hyvin mulla asiat ovat tällä hetkellä. Kuinka ison alamäen olenkin rämpinyt, että olen päätynyt vihdoista viimein tähän pisteeseen, että voin todeta olevani onnellinen.

Mulla lähti tosiaan jyrkkä alamäki yläasteen puolessa välissä. Olin ollut jo hetken aikaa hukassa itseni kanssa. Voisi sanoa, että en ollut löytänyt itseäni. Sitten, kun silloiselle Hennalle tuli traaginen asia eteen nimittäin poikaystävästä eroaminen niin se hajoitti mut totaalisesti. Joku voisi pitää sitä naurettavana, että olin niin särkynyt muutaman viikon pituisen seurustelusuhteen jälkeen. En oikein itsekään tiedä mitä tapahtui ja miksi menin asiasta niin rikki. Ehkä se henkilö oli vaan se oikea, koska palasinhan hänen kanssaan yhteen ja vieläkin hän tuossa vieressä köllöttelee. Tai ehkä olin niin hukassa, että yksikin elämänmuutos oli mulle liikaa. En oikein itsekään ole varma vastauksesta.

Yläaste oli muutenkin erittäin raskasta aikaa mulle. En oikeastaan muista hirveästi kyseisestä ajanjaksosta. Olen käytännössä pyyhkinyt koko ajan mielestäni, koska sen muistaminen nostattaa edelleen suuria ahdistuksen tunteita. Muistan kyllä pintapuolisesti mitä silloin tapahtui, mutta en sen syvällisemmin. Sen kuitenkin muistan, että kärsin silloin erittäin huonosta itsetunnosta. Olin etenkin yläasteikäisenä erittäin suuri perfektionisti, joten uskon sillä olleen vaikutusta huonoon itsetuntoon. En ollut ollenkaan tyytyväinen itseeni. En varsinkaan ulkonäkööni.

Lisäksi mulla oli todella pahaa stressiä silloin. Mielestäni sen ikäisen ihmisen ei kuuluisi kokea niin voimakasta stressiä. Ehkä siihenkin vaikutti perfektionistimainen luonteeni. Perkeleen perfektionismi-piirre, sanon minä. Onneksi nykyään en ole läheskään yhtä täydellisyyden tavoittelija kuin silloin.

Sitten peruskoulun lopussa mut savustettiin kaveriporukasta ulos. Silloiset parhaimmat ystävät kääntyivätkin yhtäkkiä mua vastaan ja alkoivat suorastaan inhoamaan mua. Kyseisen kaveriporukan puolesta sain usein kuulla mitä olen tehnyt väärin, mitä huonoja piirteitä mussa on sekä mihin asioihin musta ei ainakaan ole. Peruskoulun loputtua itsetunto olikin ihan nollissa. Ulkonäköni lisäksi en pitänyt myöskään enää luonteestani.

Sitten eräs ystäväni menehtyi ja se vei elämältä totaalisesti pohjan. Silloin oltiinkin jo siinä pisteessä, että mulle diagnosoitiin masennusta sekä ahdistuneisuushäiriötä. Nyt taitaakin olla ensimmäinen kerta kyseessä, kun mainitsen asiasta blogin puolella. Aikaisemmin asiasta on tiennyt vain muutama läheinen ihminen. Mielestäni on kuitenkin hyvä puhua asiasta ääneen ja alentaa stigmaa mikä mielenterveyden häiriöihin liittyy.

Pahintahan silloin oli se, että en saanut apua. Tämä suututtaa vieläkin älyttömästi ja nostattaa karvat pystyyn. Mua pompoteltiin paikasta toiseen, eikä tilannettani oikein otettu vakavasti. Kerroin kuinka tarvitsen oikeasti terapeutin apua. Sain loppujen lopuksi vastaukseksi, että ”katsotaan sitten parin kuukauden päästä, jos sun olo olisi helpottanut siihen mennessä. Jos ei ole niin katsotaan sitten uudestaan”. En voinut käsittää sitä, että miten en saanut apua tilanteeseeni. Ymmärrän kyllä, että kyse on varmasti resursseista mutta kyllä hätää kärsivän ihmisen pitäisi saada apua. Lisäksi se oli erittäin raskasta selittää lukemattomille ihmisille, että mikä mua vaivaa ja miksi tarvitsen apua.

Olin silloin niin rikki, että en jaksanut käydä koulussa ja ihmisten ilmoilla oleminenkin tuntui raskaalta. Mun koulua harkittiin pidentää niin, että olisin saanut valkolakin päähäni vasta paljon myöhemmin. Luojan kiitos yritin jaksaa koulua edes sen verran, että sitä ei tarvitsisi pidentää.

Uskon, että yksi iso osa siihen, että koin oloni niin onnettomaksi oli kumppanin rakkauden puute. Olen huomannut, että tarvitsen todella paljon sellaista ainiaista tukea ja turvaa. Kumppanin löytäminen ja rakkaus ovatkin suuria tekijöitä, mitkä tekevät mut nykyisin onnelliseksi. Tuntuu siltä kuin niin sanottu puuttuva palanen olisi täydennetty. Tietenkin olen muutenkin nykyään onnellinen. Mulla on nykyään hyvä itsetunto ja voin muutenkin hyvin.

En silloin aikanaan tiennyt edes, että miltä onnellisuus tuntuu. Olin niin monta vuotta ollut allapäin, että ajattelin elämän kuuluvan olla sellaista. Nyt tiedän, että ei todellakaan kuulu. Olen selvinnyt vaikeista asioista, joten voisinkin siis kutsua itseäni selviytyjäksi.

Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella loukata ketään tai niin sanotusti hehkuttaa onnellisuuttani. Halusin vain kertoa tarinani sekä avata muutamia asioita elämästäni, että mistä olen selvinnyt. Tarkoitukseni on enemmänkin muistuttaa, että ihminen voi selvitä lähes mistä vain.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että uskon vahvasti siihen, että lähes jokainen ihminen sairastuu jossain kohtaa elämäänsä mielenterveyden häiriöihin. MUTTA uskon myös vahvasti siihen, että jokainen pystyy olemaan onnellinen. ♡